Copyright © 2002 Tero Aalto, Ilari Sani, Eero Vitie.
Ennustaja oli luvannut, että tapaisin tumman muukalaisen. Tämä ei kuitenkaan eksyisi tielleni sattumalta; ei, muukalaisella olisi tarkoitus, ellen sanoisi että jopa kohtalo, joka kuuman aallon lailla hyökyisi sieluni rannikolle huuhtoen mennessään entisen elämäni, jossa olin yksin.
Pystyin tuskin käsittämään ajan ja avaruuden kulkua ympärilläni, sillä vääjäämättömyyden järkähtämätön virta kuljetti sieluani kohti sen säädettyä vastakappaletta. Ja yhtäkkiä, muks, törmäsinkin siihen! Mutta voi, se olikin vain niskassani olevan ruuvin vasta-mutteri-kappale, täysin ylisuuri, jota yöntumma muukalainen käytti myllynriippaikivenä kaulassaan. Kuin Sisyfoksen tuska rinnassani käänsin hänelle selkäni ja hän puukotti minua siihen, mokomakin maalattu iisebel! Tällöin käännähtäessäni näet huomasin, että hänen tummuutensa olikin vain halpaa ihomaalia.
"Miksi lohkeilen näin kurjasti! Elämäni suunta on vain alaspäin!" kuulosti ihomaalin äänekäs lohkeaminen kirkuvan. Ihomaalillakin on tunteet, miten se olikaan kärsinyt e-pillereistä, joita hehkeät impyet ovat aika ammoin popsineet kuin porkkanaa.
Käänsin päätäni melodramaattisesti ja heilautin pitkänhuiskeat kutrini kohti uuden maailman tuulia. "Jää hyvästi, sinä kalvakka kuvajainen kohtalostani!" totesin vihoittuneena, ja käyskensin uljaasti poispäin vaikka tikari selässäni viilsikin lähes yhtä syvältä kuin pettymys sielussani.
Tumma kummajainen tikkari suussani herättikin mielenkiintoni jo elämän seuraavan kulman takana; olisiko kohtaloni siellä jo, vartomassa kuin Baabelin tornin yövartija, yösijaa hapuileva kielipuoli, jonka voisin lingivistisen luotsin tavoin johdattaa yhteisen auvomme satamaan.
"Tule luoksein! Salli anturasi kolahtaa anturaani vasten, ja nosta jaloissani pitämäni vaatteeni jalkojeni mukana olalleni, meripoika! Olen susilapsesi, imeväisesi, tulen uniisi useasti, ja valveillakin vuoksesi turpoan!" näin uupuneena odotuksesta huokaisin.
"Oi Kyllä! Sillä olethan kuin taivaanrannan kajastava kehrä, jota kohden koiperhonen venyy" lausuivat rakastavaiset kuin yhdestä äänestä. Tummine muukalaisineen kirjoittihe ikuisen horoskooppinsa tähtikaaren kultaiseen kronikkaan. Vain toisilleen olisivat he kuuluvaiset tästä ikuisuuteen, nuo tähtien yhdistämät lapset maan.