Copyright © 2003 Heikki Korpela.
Yön tullen lähtevät
piirroshahmot myhäelevät
suureen seikkailuun
fantastiseen kelkkailuun.
Kerran tapasivat,
toisensa vavahduttivat
empaattinen pieni hattivatti
ja runosieluinen teletappi.
Ujostuksensa merkiksi
muka pannakseen kaiken leikiksi
leyhyttelihe teletappi kolmiotaan
ja korjasi punaista solmiotaan.
Mielessään hattivatti punehtui
suloisesti kukertui
ilon kyynel silmään tuhertui
hymy suupieleen väjämään puristui.
Mutta ah! (Tai, hattivatiksi: drizzt.)
Ilmeetönnä vain hattivatti niiaamahan pist'.
Teletappi hermostuneena ilkamoi;
molemmat oli -- ihan mamoi.
Mutta vielä tänä päivänä
jona minä Väinämöinen saan toimia sanan säilänä
kaihoavat kohtaamistaan hattivatti ja teletappi
ja molemmilla kasvaa päähän patti.
(Mutta Show Must Go Oink.)
Ja yhä vain show'n kurimuksessa kuuluu boing
kun pomppii teletappi ja ain' ilmeetönnä
hiiveskelee hattivatti, kuin Belle Dönnä.