Copyright © 2002 Tero Aalto, Ilari Sani, Eero Vitie.
Jorma tunsi hien valuvan ohimoaan pitkin. Joka kerta sama näytelmä toistui, ja joka kerran hän lupasi itselleen olevan viimeisen. Hän tunsi syvältä, kuinka niin asiakkaiden kuin johtoportaankin vaativan halveksuvat katseet kääntyivät pois hänestä. Ja takaisin häneen. Ja takaisin Häneen. Jorma kalpeni ja vapisi kauttaaltaan kuin jo menneen metsäpalon jälkeensä jättämä haavanlehden haamukuva. Eihän käynyt päinsä kansainvälisillä kentillä, että nouseva miesmalli arasteli poseerata alasti toisen, ihan suoraselkäisen miesmallin kanssa.
Pomoni päätti rohkaista minua: "Kyllä tuo sinun erektiosi, siis rakennustyösi, näyttää aivan pätevältä." Ikävä kyllä johtajat eivät tällä hetkellä olleet kiinnostuneita Jorman aiemmasta urasta muurarina, vaan ainoastaan hänen väräjävästä varrestaan.
Kysymys ei ollut siitä siitä, etteikö hän olisi tiennyt olevansa kulmakunnan komein kolli, ja kerrassaan kiihkeä katti, vaan siitä, ettei hänellä ollut karvapeitettä! Olihan toki studion halki puhaltava läpiveto riittävä saamaan olemattomatkin ihokarvat nousemaan pystyyn. Tämä kananlihainen tila oli kieltämättä epäesteettistä, eikä Jorman arkuus sallinut hänen suorittaa ensiesiintymistään Giorgion kanssa muuten kuin täydellisen edustavana.
Kokenut Giorgio sympatiseerasi viereistään untuvikkoa. Siitä lähtien kun hän oli ottanut Jorman siipiensä suojaan, tämän miesmallinnusvalmiudet olivat vain entisestään miehistyneet. Giorgio hivuttikin nyt toverillisesti kätensä Jorman lantiolle, ja kuiskasi tämän korvaan niin, että Jorma tipautti permannolle siveytensä suojana olleen villasukan. Ja samalla kaikkosivat estotkin, kun nuo taikasanat työntyivät Jorman tajuntaan: "Ei ole kauniimpaa miestä kuin sinä; katso, niin näet, kuinka kaikki sinua avosylin himoitsevat kuten minäkin..."
Ja niin loksahtivat palat paikalleen Jorman mielessä, ja hänen vanhat muurarinvaistonsa ottivat vallan. Johtoporras katsoi innosta kuumeuttaneena, kun Jorma tarttui Giorgion muurauslastaan ja alkoi rapata niin että roiskui kuin rauskua tapettaessa. Asiakkaat haukkoivat henkeään taideteoksen noustessa Jorman ja Giorgion ympärille.
"Täällä kaikuu ja on pimeää" sanoin Giorgio, joka hapuili pimeässä löytääkseen Jorman laastisammion uumenet. Hänen utelias kämmenensä hapuili halki Jorman tiiliskivivatsan kohti tämän putkituksen perustoja. Osan johtoportaasta kulissi oli jo tässä vaiheessa avoimesti luhistunut. Mutta samaan aikaan luhistui jotain muutakin! Yhtäkkisesti Jorma tunsi Giorgion jäykistyvän, eikä hyvällä tavalla.
- "Giorgio, mikä sinun on?" - "Suihkutin vahingossa jäykistesuihketta koko vartalolleni!"
Mutta tämä ei Jormaa vanhana työmiehenä hetkauttanut. Olihan hän käsitellyt lankkuja lautatarhassakin, miksei sitten parrunkankeaa miestä? Kameroiden kiiltävän valon edessä hän pani Giorgion pitkälleen kuin kakkosnelosen ikään. Vasara innosta uhkuen Jorma naulasi viimeiset naulat johtajien avioliittojen arkkuihin. Hekumansa hälvetessä he huomasivat huolestua Giorgion tilasta, mutta täyttymyksellien Jorma vakuutti heille tämän kohtauksen olevan beniini, hyvänlaatuinen.
Mutta Jorman oli vielä viimeisteltävä Giorgio käsityöllä. Hän tarttui rivakasti työhön lanteet heiluen tarttuen rivakasti tämän oksankohtiin ja ohjaten taidokkaat sorvarinsormensa tämän aihiolle. Puupöly pöllysi tämän monitaitoisen käsityömiehen kiivaasti höylätessä Giorgiota, kunnes salamien välkkyessä tämän kuuma mahla virtasi yleisön ahnaiden silmien ihailtavaksi.
Ja tällä kertaa, Jorma lupasi, kerta ei olisi viimeinen.