Copyright © 2003 Tero Aalto, Outi Huhdankoski, Eero Vitie.
Kuivatessani veriuhrin tahrimia käpäliäni kasukkani liepeisiin kuulin rikkoutuvan lasin kilinää sakastin kätköistä. Siellä ne piiat taas kuksivat toisiaan ja siittivät siveettömiä lapsiaan. Mutta sittenpähän saataisiin taas lisää äpäriä ja ne eivät tästä maailmasta lopu! Moraalittomuus, ahneus ja himo on vallannut rakkaan Suomen maan. Jonkun tässä sirkuksessa on otettava ohjat käsiin ja varmistaa, että Herran tahto toteutuu. Ja se olisin minä, Kerttuli-kettu, kristikunnan viekkain sinisen ja punaisen välimuoto.
Herra huusi: "Antakaa heille heidän syntinsä anteeksi ja minulle heidän aivonsa!" Aivojen kanssa ei tulisi koskaan nauttia liian tanniinista punaviiniä, sillä muuten voi tulla tulipalon aihe. Ja närästystä: Löyh! Sen herrakin ymmärtäisi, niin nonkorporeaalinen kuin nykyisin olikin. Mutta ennen, korporeaalisine aikoineen, hän oli kävellyt maan päällä kuin musta ruhtinas Persikka ikään, pimputtaen kuin jäätelöauto. Täytyy mennä tanssitunnille ja minä jäin seisomaan lumeen. Eeli, eeli, lama sabaktani? Mutta olet silti kaikkein rakkain ja ihanin ja olen toteuttava käskysi: "Älä koskaan syö perunoita torstaisin."
Hiippailin kaapille, jossa majaili koko hiippakunnan pimein salaisin salaisuus: Paavi Impotentius I:n alushame, jonka sisällä Impotentius I parhaillaan söi perunoita, vaikka oli torstai!
Valtakunnassamme on 5 eri rikosta ja niihin 5 rangaistusta. Äpärät puukotetaan, kasvissyöjät haudataan elävältä, homot laitetaan hirttopuuhun, varkaat kivitettäköön ja ne, jotka syövät perunoita torstaina, poltettakoon roviolla.
Sinä päivänä tosin satoi, joten Apean Armahduksen Princiipin mukaan niinollen, synnintekijä voidaan päästää pahasta. Mutta kettuna en tuntenut Armoa, en Toivoa, enkä edes Liisa-Leenaa! Siitä huolimatta aioin totella Herran käskyä antaa synnit anteeksi ja aivot Herralle.
Niin Herra nautti Impotentius I:n aivot alushameineen minun, Kerttulin, tarjoilemanani. Nyt hän oli viimeinkin syönyt riittävästi aivoja saadakseen korporeaaliseen olomuotonsa takaisin. 1000 vuoden pimeyden kausi oli päättynyt.
Herra perusti gourmetravintolan isoroballe. Piiat kanavoivat addiktionsa suklaajäätelöön ja minä, Kerttuli kettu, kikattelin maanisesti naistenvessan kätköissä. Ruokien sekaan pudottelemani öylätit iskostuivat asiakkaiden suolistoihin. Itse asiassa ne olivat kauko-lähettimiä, joilla Herrani houkutteli aivoja luokseen, pitääkseen sekä ravintolansa, että korporeaalisen olomuotonsa voimassa.
Eräänä päivänä ravintolaan tuli asiakas, joka paljastui olevan itse Rouva. Hänen vatsansa hohti kiiltävänä ja hän nai Herran. Tarina päättyi.