Copyright © 2003 Tero Aalto, Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Helka-Impeliini oli koko elämänsä ollut staattinen Tuhkikki-tarinoiden statisti, ja nyt hänen kirjoittajansa olivat kutsuneet hänet dynamiikkakoulutukseen muiden noituleiden kanssa. "Ei olisi pahitteeksi, jos ryhtyisitte suorastaan ballistisiksi," ilkamoi Tero Paavonpoika Rullakaarina, monen onnellisen ja onnahtavan kansansadun alullepanija.
Sillä hetkellä ovi kävi. Tämä äkillinen käyskentely selittyi sillä, että sen oli siirryttävä pois sisään pyrkijän tieltä.
"Voi anteeksi, kun olen perin myöhässä," aneli paikalle saapuva naapuriprinsessakunnan Kamarinoita, Paula-mummo nimeltään. "Mutta hän mykistyi täysin nähdessään kouluttajatrion, ja loksautti suunsa auki virneeseen, joka ei olisi lähtevä ennen kuin hän olisi impeytensä menettävä. Giorgio, Giuseppe ja Susi hymyilivät kukin omalla tavallaan, jäykistyneesti, kantavasti tai kasvismaisesti. Tosin heistä ainoastaan Giuseppe katsoi Paulaa "sillä tavalla", sillä toisin kuin kanssa pedogogginsa, hän ei ollut "sellainen", ja hänellähän tunnetusti oli "thing" vanhemmille naisille. Se thing oli kukkanen, jota hän oli koko tähänastisen elämänsä yrittänyt ojennella kaikille naikkosille. Ojentaessaan kukan Paulalle tämä purskahti itkuun: vihdoinkin hänellä olisi kukkanen, jota joku olisi koskettanut. Noidatkin purskahtivat itkuun: he luulivat kukan olevan virpomisvarpu (sillä se oli Giusepen seikkaillessa kovin kärsinyt ja kärsäkin sillä oli) ja tulivat mustasukkaisiksi. Onneksi he eivät olleet kääpiöitä. Erityisesti kamarinoita kaihosi mahtiporkkanaansa tuon oksan nähdessään. Olihan tuon oivan juureksen nasaalipenetraatio monena yönä hänen kaihuunsa täyttänyt.
"Nyt asiaan!" sivalsi Giorgio sanan säilällä läpsäyttäen latinokämmenensä yhteen. "Olemme täällä oppimassa ryhmädynamiikkaa, mutta voisimme aloittaa tällaisella pariprojektilla!"
Susi jatkoi: "Olen henkilökohtaisesti valinnut jokaiselle sopivan herkkukasviksen. Giuseppe, demon stratiefsoitko?" Ja Giuseppe tarttui sojottavaan kyssäkaaliinsa lähestyen se edellä antisipaatiosta vavisevaa Paula-mummoa. Etäisyys heidän välillään kävi yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, kun taas Giusepen kyssäkaali yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Kestohymy Paulan kasvoilla ei värähtänytkään, kun hän kiljaisi: "Ei! En voi pettää kanapalleroita!"
Giuseppe myhäili: "Et voi perääntyä nyt perääsi liehakoimaan sinne paenneita kanapalleroita, sillä noituutesi on nyt pelissä, ja jos häviät pelin, häviät myös perintöpallerosi." Giuseppe olikin aimo sadisti: hänen kyssäkaalinsa puhkeaisi kukkaan, kun hän saisi näyttää Susille kokkailunsa kipupisteet.
"Oi armoa armain!" ähkäisi Paula-mummo innosta kihisten. "Olen avoin uppokeittimesi, tulisena hohkaava Nunnauunisi, joka leipälapiota tuhkaluukkuunsa odottaa!" "Mutta minulla on vain kyssäkaali," sanoi Giuseppe ja alkoi itkeä. "Buon Giorno, ei kaikki voi vaatia multa leipälapiota! En kestä tätä enää! Giorgio, lohduta mua sun mahtavalla vesimelonillasi, jota niin usein olet minulle luvannut kultalusikoitse suuhuni tarjoilla, mutta jota en koskaan ennen ole vastaan suostunut ottamaan; erheellisesti luullessani hekuman löytyvän ei yhdetse vaan kahdetse melonitse; mutta nyt sen tiedän; ovat impyet vain kavalia pettureita, lentäviä hollantilaisia, jotka pilkallaan lannistavat kaltaisteni Ibeerian kuumien tulppaaneiden miesylpeyden kuin vierasta sikaa!"
Ovelastipa hymyilivät noidat ja opettajat kuin yhtenä suuna joka mun on ja nyt syö sun. "Tähän uuteen hekumalliseen vuodatukseen, joka johtaa sinut katharsikseen ja löytää sinussa uuden toivon verson, joka rönsyilee hellien läpi rakkautenne toivelaulusikermän, tämä koulutussessio oli tarkoitettu sinut herättämään," hymyillen lempeästi (kuinkapa muutenkaan olisi kestohymykirouksen riivaamana voinut) virkkasi Paula Giusepen kohtalon lattiamattoa. Vaaleat kiharapallerot hyllyen hyllytti Giuseppe itsetunto-ongelmansa, ja samassa myös hiusten itsetuntovaalennus tummui mustaksi kuin sydänverelläni maalattu sydänyö.
Kuului vain kopsahdus, kun tämä lemmestä tulenpalava latinorakastaja kapsahti kalahtaen Paula-mummon kaulaan. Sivummalta loivat Susi ja Giorgio toisiinsa ihailevia katseita, ja Helka Impeliini poistui vähin äänin paikalta pääsemättä edelleenkään statistin asemasta vakaaksi pää-henkilöksi.
Ilmassa alkoi lennellä sakeana aaveita, sillä ne halusivat pelastaa lakanansa impyen kyyhkysenveren kastelemasta aamukasteen ja pilssiveden väljähtyneestä välimuodosta, jota sakeampaa nestettä Giuseppe nyt Paulan antediluviaaniselle, senturiaanisen turhan odotuksen korventamalla kukkaselle pirskotti. Kukkaiskärsimyksen vihdoinkin laantuessa sai mahdollisuuden hyytyä nyt myös Paula-mummun hymy, jota se ei kuitenkaan ymmärrettävästi tehnyt.
Paula, Giorgio ja Giuseppe olivat nyt kaikki löytäneet toisensa ja Giuseppe ymmärsi, että hän tarvitsi Giorgion melonia ja Paulan tulikukkaa -- ei sadismisuhdetta Susiin. Susikin oli tyytyväinen, sillä hän oli löytänyt kamarinoidan, jonka kanssa hän voisi nauttia nasaaliporkkanoista, jotka olisivat sen pituisia ne.