Copyright © 2003 Tero Aalto, Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Kuu kullanvalkea nousi vatsani ylle, rusoposkisen auringon. Valtava viha-rakkaussuhteeni tuohon lipididermiksien monumenttiin kiiruhti pintaa kuin sika limppuun. Traanini hyllyivät, paha maha voihki, lyllyi ja kirkaisi nähdessään makkaran. Mutta jumala ilmoitti meteorologeilleen: "Sanon teille, mutta enpäs sanokaan!"
Sillä Rouva oli salattu jumala, eikä salojaan ladellut noin vain niin mahalle kuin kuullekaan. Ja makkara vikisi.
"Älä saata mahaani kiusaukseen," älähdin makkaralle. "Kurnau", sanoi mahani. Kirnusin sitä hellän heleästi ja upotin sen rahkan, tonnikalan ja laittikolan sekaan.
Tunsin itseni uhatuksi. Vaihdoin silti henkivartijat painonvartijoihin, sillä jumala oli valtava läski-Venus. Painonvartijat hyllyivät jumalan ympärillä kuin ylipainoiset kerubit ja serafit. He lauloivat ylistyslauluja jumalalle.
Ja nyt hän muisti makkaran! Se oli valtava kuin kaskelotti, ja painonvartijoiden glorificatukset olivat vain suhinaa laarditynnyrissä sen ryynisen ruumiin keskellä. Makkara vikisi yliääntä lähentelevillä taajuuksilla kuin arrakiin hiekkamato ikään. Se lähti hyökkäykseen!
"Humps" vain kuului, kun sen massiivinen vetovoima ja veto-oikeus turvallisuusneuvostossa sai minut tahattomasti syöksähtämään sen päälle kädet ja jalat ympärilläni sätkien. Ja sitten se alkoi levittää ilmoille eteerisiä aromejaan: veren, sisälmysten, ruston, jauhojen, pölyn, hiekan ja perhospaukamien pihkaisia aromeja.
Jumalan naama venähti tuon näyn ansiosta valtavaksi putkiradioksi ja hän cowhisteli: "Voi, voi, makkara, miksi olet niin rasvainen, että houkuttelet minut kohti rasvanpaisumusta! Edes uskolliset painonvartijani eivät voi suojella minua ja imagolammastani. "Sitten jumala avasi suunsa ja imi. Pala palan perään makkara täytti jumalan mahtavan mahan.
"Olitpa maukas, mutta nyt olet vain rasvaa vyötärölläni, toimiihan ruumiinvaihduntani jumalaisen nopeasti" heilautti jumala silkkihepenensä liehumaan ympärilleen kuin paisuvan kuplateltan kaari, joka yrittää palkeiden puhkumista vastustaa.
"Voih." sanoi maha, kun sen himon kohde oli näin jumalan parempiin ja parhaisiin suihin kadonnut. Maha tirautteli mahanestekyyneliään epätoivon jätekuilussa ja pohti jättäisikö jätösten keskellä jo maiset jäätelöt. Minä, lammas, sen sijaan olin tyytyväinen siitä, että elieli oli Elielin aukiolla minut näin pelastanut. Jos mahani vielä tekisi itsemurhan, voisi minusta tulla oikea karitsa.
Toivon laihtumisesta olin jo aikaa sitten heittänyt ymmärtäessäni sen olevan jumalan tahto. Ehkä vielä minäkin saisin konsumoitua riittävästi rasvaa päästäkseni soittamaan kurkkutorveani taivahan enkeleiden vaskikuoroon.
Jumala lennätti leijaa joka olikin enkeli, niin kuin kaikki enkelit ovat jumalan leijoja. Se oli onnellinen, sillä hänen mahansa oli vihdoinkin täysi ja painonvartijat kelluivat kuumailmapalloina kuun kuumottavassa kupeessa. Kaiken täytti Rauha, joka olikin toki Rouvan etunimi.
Jumala oli ovelasti vaihtanut hippien 60-luvulla nimensä Rauhaksi voittaakseen puolelleen hippiäiset, jotka jo valmiiksi pilveilivät hieman pilvessä. He olivat laihojakin, sillä he halveksuivat kaikkea amerikkalaista hapatusta, kun ruokaa. (Erityisesti hapatettuja maitotuotteita.) Silloin hän oli tullut järkiinsä ja ymmärtänyt rasvan olevan tärkeintä maailmassa. Ja niin kuin hyväntahtoinen tonnikeijujumalani, minäkin tavoittelen kohoamista yhteiskunnan rasvamakkara-asteikolla, kunnes olisin megaplösö numero yksi, kakkonen ainoastaan Rouva jumalalle ja kolmonen piparmintun tuoksulle rantahiekassa.