Copyright © 2003 Heikki Korpela, Sami Piippo, Eero Vitie.
Suukot lyllersivät murheisina vihannestiskillä. Viidakon lait olivat syrjäyttäneet suukot makeistiskiltä neekerinsuukkojen tultua EU-aikana nimityssuojan piiriin. Alussa markettiin oli palkattu tummaihoiset bodaripojat, Joose ja Tahvo, mutta aidot olivat käyneet kaupaksi heikosti. Nyt he istua kököttivät kaalien ja turnipsien seassa, vaikka he oikeastaan lyllersivät. Olipa sekavaa.
"Ehkä meitä luullaan parsakaaleiksi! Olisi kauhea joutua dyykattavaksi", rapisi mansikanmakuinen Mansikki-suukko.
Banaaninmakuinen suukko nimeltään Aleksi sanoi: "Meidän vallankumouksen on onnistuttava. Muuten jäämme tänne ja alamme ajan myötä tulla yhä vihannesmaisemmiksi."
"Niin, olet mitä syöt, eikä meillä ole muuta syytävää kuin juureksia."
"Ja toisemme!" hihkaisi Suukkosuu.
Mansikki haukkasi Aleksia: "S'oot niin skrode!" Aleksi kuoli...
Kului muutama viikko. Aleksi oli jo alkanut vihertää, ja oli siksi yhä vihanneshyllyssä kaalien seassa. Muuan asiakas riiteli myyjän kanssa, nauroi kuin hyeena ja poistui. Silloin Aleksi heräsi henkiin...
Muiden zombiskeletorsuukkojen (jotka nekin olivat kuolleen marttyyrikuoleman ruokkiakseen lapsensa) kanssa se päätti väittää tulevansa Marsista. Tästä marketin vakinainen asiakaskunta yllättyi, koska pusseista saatavat pikamarsilaiset näyttivät ihan erilaisilta. Ne hyväksyivät kuitenkin Aleksin vaateen tavata presidentti Kahviporo, jonka Aleksi tiesi erityisesti pitävän Mars-patukoista. Mutta kahviporopa halusikin friteerata skeletorsuukot! Kassalle alkoi tiivistyä jonoa, Stellan hermot olivat kireällä. Niillä vihersuukot pomppivat lopettaakseen sodan ja heiluttivat "225"-kylttejä. Kahviporo heltyi ja antoi suukoille uuden eläväisen täytteen ja laittoi ne näytteille UFO-osastolle. Ne oli täytetty.