Copyright © 2004 Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Plink-plonk! Hänen luomensa kolisivat kuin puukalikat, ja leuka loksui kuin ei olisi aiemmin silmäkulmassaan idyllistä Pilke-kulmakuppilaa ennen kokenutkaan: aina yhtä ilotulituksellisen akvaarioromanssin kaltaisena saapui kuppila kulmaan. Ja nyt jo askelsivat hänen askeleensa sisään kuppilan kalahtavasta ovenkarmista. Sisälle päästyään hamusi hänen vaeltava katseensa ainokaista silmäteräänsä.
Pitkään ähellettyään hän sai kuin saikin varsisilmänsä toljottamaan itseään sen kierryttyä ajan ja paikan vastaisesti omenaisen onnelliseen asemaan. Katseen tuntiessaan alkoikin kuppilan kulmakundi laulaa konserttilavalla "Olen omenaa". Jahti voisi alkaa: sen merkiksi pärähti ilmoille puupillistä kahahtava kimahdus.
Askeleet kumisivat kirmaten kohti tyhjyyttä. Kaikki metsästivät nyt kuumeisesti juuri sitä henkilöä, jonka silmään pilke oli laulun voimasta hypähtänyt.
Tältä henkilöltä voisi voittaa autuaaksi tekevän smaragdilinnun, joka oli aikojen alussa palkinnoksi määrätty. Lehmät määkivät suruisina käydessään taistoon, sillä vain yhden taistolaislaulu voisi jäljittää pilkkeen. Ja katso! Istu ja pala!
Idylli kaikkosi kauas kuppilasta, kun satapäinen kantturalauma mylvien kantturoi alleen sisustuksen muovikukkine kaikkineen tavoitellessaan varjoissa piiloittelevaa pilkettä.
Lehmät kerääntyivät varsisilmäisen päähenkilön ympärille, joka ihastuneesti tuijotti ainokaisella silmällään tätä samaista silmää. Ne vetivät häntä kädestä, ja hänen silmämunassaan alkoi pyöriä villisti onnenpyörä, joka vihdoin päättäisi tarinan.
Sitten kävikin niin, että kaikki lehmät saivat rosvo-sektorin ja hävisivät metaanina ilmaan. Silmäkulmassa näkyi hetken aikaa ilkeämielinen pilkahdus, joka kuitenkin voitti bonustehtävästä leivänpaahtimen ja oli tähän tyytyväinen.