Copyright © 2004 Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Siinä se makaa. Sen korvat viistävät maata, itse asiassa se on aivan litteän-litistynyt jyrän alle: se ei enää pompi alkukantaisen barbaarisesti tummanpuhuvia öitämme villitsemään.
Mutta onko tämä kaikki vain unta? Sitä, ja kalmeaa kuolemaa, toivon Sinun, lukijoista parhaan, pohdiskelevan yömyöhäisten syöminkiesi jälkilöylyissä kun parahtavat mahanpurut sinua unikuvilla lattajäniksistä valvoksuttavat.
Unenomaista oli ainakin se, kun pikkupoika työnsi polkupyöräpumppunsa letkun pupun suuhun ja pumppasi sen pulleaksi plörts. Unelmoinnin rajamailla vartioi pikkupoika, joka helmeilevästi soljuvien pupusiemme käyttää todeksi. Ja pian kohoaa korkealle uuden maailman tuulten johdateltavaksi uljas pupuzeppeliinilaivue tupsuhäntineen kaikkineen.
Poika päätti julistaa sodan jyränniä vastaan. Laivueellaan hän aikoi nostattaa uljaan merituulen, joka puhkuisi jyrännin ummehtuneet mielipiteet ilmavimmiksi. Mutta merestä nousikin Tuula, joka kävi hoitamaan jyrännin ummetusta, joka oli tämän pupuvihan perimmäinen syy.
Sillä haukattuaan puputahnaa liian kanssa oli jyränni pahan suolitukoksen saanut. Pojan seuraava strategia ilkimyksen mielen ja suolen avaamiseksi olikin pupuavusteinen perähuuhtelu.
Poika täytti pupun vedellä, kiinnitti sen paine-pesuriin ja tyrkkäsi pesurin nokan jyrännin pakoputkeen. Pupuisuuden täyttäessä jyrännin tämä tulisi ja jyrisi sisäisesti kuin vesipuisto konsanaan, ja päästi lopulta ilmoille mahtavan helpotuksen huokauksen.
LOPPU