Copyright © 2003 Tero Aalto, Heikki Korpela, Henna-Riikka Laitinen, Ilari Sani, Heikki Korpela.
Jori rotkotti permannolla ketarat levällään. Paljon hän oli ehtinyt tässä maallisessa elämässä kokea, mutta tämä oli jotain uutta. Eihän toki käynyt päinsä, että ruumiinosat noin vain levähtäisivät. Jori oli rakastellut vegaanisesti jo vuosikaudet, mutta kertaakaan kasviksi muuntuminen ei ollut jäänyt pysyväksi. Kaikki alkoi, kun Jori huomasi luontaiset lahjansa lahnana laivan laahustaessa laakaa laajaa aavaa. Sen kannella hän makasi aamu-auringon hyväiltävänä, ja kuunteli kosteaa ilmaa, joka litisi hänen korvissaan ja nenäonteloiden pohjissaankin.
Edellisiltana hän oli tapansa mukaan käyttänyt illan ensitunnit laittautumiseen. "Mikähän tyyli tänään?" hän pohti kynsi korvassaan. Hän päätyi 70-luvun diskotyyliseen kukkakaali-ensembleen, jossa persiljaniput korostivat hänen korvannipukoitaan. Sitten hän suuntasi laivan diskoon hummahtelemaan.
Disko Bistrossa hänen eteensä pelmahti taivaallinen ilmestys -- aito Veitsiläinen Sushi-kokki. Hän tunsi vinegrettinsä kuohahtavan. Yhtä veden kielenpäähän nostattavaa, vehreänä vieoittelevaa ja multaisaan mylvintään vihjaavaa sulopalleroa hän ei ollut ennen nähnyt! Tuo mies oli hänen kilpailijansa tällä kaupallisella areenalla! Epäröimättä hän nosti tärkeimmän laittautumisvälineensä, kuorimaveitsen, jolla hän tyynen rauhallisesti kuori Sushi-kokilta ensin hänen vaatteensa, sitten omat vaatteensa, ja lopuksi vielä siveyden. Ah, mutta oliko mitään enää jäljellä? Kuorimaveitsen vielastellessa paljastui karmea totuus. Kyseessä olikin toinen rakkauden ammattilainen, eikä edes millainen tahansa, vaan oikea pihvi!
Jorin suureksi helpotukseksi kyseessä oli kuitenkin ideo-lookisesti korrekti soijakotletti, jota hän saattoi mielipuhtaana järsiä. Innokkaasti hän upottikin kulmahampaansa pihvin kasviproteiinikastetta helmeileviin kupeisiin. "Aaah! Oih! Voi pyhä vaahterasiirappisaippuamunasarja, kuinka hyvältä tuo tuntuikaan," vikisi pihvi. "Mutta, minun on saatava tietää: oletko leväperäinen!?"
Kuin tanssien Jori heilutti vavahduttavan vonkalemaisia, suorastaan vongattavia lanteitaan ja tarkasteli niitä kriittisesti, muhkeat retiisit velmuten. Mutta merilevää hänessä ei ollut.
"Ei," hän vastasi. "Oih!" hän parkaisi. Hän tunsi Sushi-kokin raastinkielen retiisiensä pinnalla. Hetkeksi hän unohti olevansa itsekin ammattilainen, niin ammattitaitoisesti tuo kielenkantojen kirvoittaja, makumatka makumaailmaan häntä käsitteli, jaloitteli ja päättei! Hän oli täysin unohtanut, että koko tämä kiiheä kokkaukohkauskohtaus oli tapahtunut ja yhä tapahtui keskellä Bistron tanssilattiaa jumputtavan Madonnan homohompan [soidessa? tahdissa?] kuin leipäkoneessa ikään.
"Vetäytykäämme sivummalle", vihjaisi Jori Bistron vahtimestarin tuijottaessa heitä turnipsinpunaisena kuin kateellinen kateenkorva.
"Oi armas yhteyttäjäni!" huudahti Susi-kokki. "Kirmatkaamme henkilökohtaiseen viherkellariini, jossa voimme päästää vegetofiiliset taipumuksemme valloilleen!"
Susi-kokki (joka oli tosin sisältä 100% soijaa ja siis sisäisesti kaunis eikä lainkaan Iso Paha Susi) tökki Joria tämän kiinteään kapeaan perään. Parsalla! Ja Jori tykkäsi.
"Tykkäätsä?" Susi kysyi, ja vaihtoi kurkkuun. Hyllyllä vieressä oli muna ja munakoiso, sulassa sovussa ne päätyivät kurkun jatkeeksi. Laivan puksuttaessa hän oli muuttunut yhdeksi suureksi vihanneskakuksi, kuin lehtivihannespuhvetti ikään.
Ketarat levisivät, kun Jori ja Susi lotkottivat puhtaan multaisissa kasvisruumiissaan yhteen juurtuen. Ja vielä kasvussa oli lempensä heidän.
Tosi ammattilaisia.