Copyright © 2003 Tero Aalto, Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Jouluaamuna vuonna 50 äitsykkä paketoi pikku Tuula-Luulan rekeen ja lähetti matkaan kohti presbyteeristä kirkkoa. Mutta koiraporot käänsivätkin nokkansa kohti Etelänapaa!
Yhtäkkiä porot olivatkin jo Saharassa! Olivatpa ne nopeita! Pikku Tuulan vällyt olivat erittäin hiostavia, ja Tuula absorboikin kaiken hikensä ja poksahti heti ainakin Norsun kokoiseksi! Nyt hän oli aikuinen! Porot lysähtivät kasaan pakahtuvan neitokaisen alla. "Voi," ne huokaisivat mustissaan kun Tuula tramppasi ne kanveesin ja suuntasi kohti pyro-miideja.
Pyro-miidien kätköistä hän aikoi löytää muumoituneen paavin ja tehdä tämän kanssa naparetken ennen kuin paavi kärrättäisiin kääreissään Vati-Khaniin.
"Huiskea hupakkoni, kirvoita ihoni miehisen karhean kuivilla kääreilläsi. Sielusi on kuin sininen simpukka. Siksi toin tullessani naparetkiaikataulut," luikutteli Paavi kääreidensä seasta melkein viimeisillä voimillaan.
Tuula kieräytti kapalonsa ympäriltään kuin viehkeä tanssiatsteekki. Hänen miehisen hikensä tuoksu täytti kammion, ja hän heilutti napaansa kuin tanssiatststeekki. Se olikin harvinaisen epäsiveä maha ja napa, ja Paavi oikein kurnutti kun hän näki sen kiertävän Tuulan reidet ja selän kuin python kääntäjä käärme.
"Ah auvoa!" öhkäisi Paavi älämöityneenä tämän suunnattoman (ja päämäärättömän) suolellisen seuraleikin silmäillessään.
"Oi onnea!" öhkäisi Tuula ja kietoi jalkansa Paavin pään ympärille, ottaen korvista tukea.
"Tunnen kuinka pakkelisi liikkuu napasi ympärillä kuin mannerlaatat. Haluan ajaa tätä pyramidia kohti pohjoisnapaa kuin potkukelkkaa."
"Ja mistä luulet pohjoisnavan saaneen nimensä? Gaiuksen esiaikaisen pornahtavasta päärynämahan keskellä lilluvasta navasta tietenkin. Siellä voivat napamme yhtyä kuin napalmiksi!"
Ja niin tapahtui. Koiraporot tempaisivat pyramidin lentoon yli Madagaskarin, Borneon ja Tulimaan.
Mutta taas porot lysähtivät maahan kesken lennon ja pyramidi tipahti vielä Saharaakin kuumempaan Tulimaahan. Punaisten liekkien valossa Tuula pyöritti hekumallista mahaansa Paavin naamassa ja vaikkeivat porot enää lentäneet, hiki lensi..
Mutta mitä kauheaa! Tuulan navanreikä olikin siirtynyt paavin naamaan kesken kiihkeän leikin! Kuinka paavi voisi enää henkeä vetää tämän irstaan ruumiinosan näin häpeilemättömästi hänen hengitystiensä peittäessä.
Hengellisen hengästyneenä paavuli lutkutteli koko päänsä syvälle Tuulan onkeloiseen napaan. Olihan tutkimusretkisarjan teemaksi uskaliaasti otettu "To baldly go where no man has gone before." Tuulan hekuma, tuo käymättömistä käymäläkorpimaista vihoviimeinen vikinä. Kuin porokoirien aivottoman aviottomat pennut Paavi marisi hiljaa Tuulan korvaan: "En haluakaan olla enää hieno Paavi vaan pelkkä Paavo, tavallinen tallukka, nallukka, pallukka, kanapallero."
Vihdoin tyydyttyneenä kaivettuaan kanapallerot Tuulan navan syvyyksistä paavi laski levolle luojansa. Mutta Tuulan napa ei ollutkaan tyytyväinen tyhjyyteensä, ja lähti luikertelemaan kohti pahaa-aavistamatonta Tuulan mahanpintaa.
Näin napa lopulta nielaisi niin itsensä kuin ympäristönsä. Tässä para-doxaalizessa syklissä kietoistuivat toisiinsa Tuula, vastanimetty Paavo ja pari porokoiraakin. Kanapallerot sen sijaan perustivat lähistölle oman libertarianistisen yhdyskuntansa, ja huiskuttivat käsiään kun napa lähti retkeilemään pyramidin päällä vinhaa vauhtia ajaen kohti Gaiuksen napaa.
Nyt napa saattoi ymmärtää tuota tyhjyydessä maailman tuskaa potevaa napaa. Empaattisesti navat yhtyivät. Se oli täytetty. (Napa, siis.)