Copyright © 2003 Tero Aalto, Heikki Korpela, Ilari Sani, Eero Vitie.
Jenkasta, polkasta, humpasta ja muusta jumpasta nääntyneiden sankarittarien auvoista yöhetki keskeytyi aavemaisen ammulinan kaikumiseen Lypsämön käytävillä: "Ammuu... ammuu... Ammu-vainaa...," mourusi Vladivostok (ent. Tamara, nykyinen Martha). Täälläkinkö minun pitää siivota pyhittääkseni tekoni?"
Ammu, Anna-Muumin serkku Kanturalasta, heristi utareitaan -- sillä hän oli lehmäksi sangen parsa ja käytti usein myös korvia imettämiseen. Eihän hän ollut vielä kuollut. Vladivostok kirosi: "Taasko aikamatkaluuppi. Veikkaanpa, että asialla on taas se pahainen kynsi."
Superkantturoille ominaisella älyllä Power-lehmä Anna-Muumi käsitti oitis, mistä oli kyse: jonkin kommervenkkisen konvergenssin kautta oli jokin lehmäpolon haamu tempautunut halki ajan ja avaruuden tänne heidän autereiseen linnaansa kummittelemaan. Se pitäisi oitis palauttaa sinne, minne ja milloin kuuluu! näkyy! haisee!
Ensin oli otettava selvää, mistä kyseinen haamuli oli sinne sujahtanut. Prinsessa ja Sini-Ingervo alias Hellu-Annikki epäilivät, että asialla olisi varmaan taas se ufojen avaruuslaiva, joka taannoin mummu-muumöö-mömmelinkin abduktoi. Mutta Anna-Muumi tiesi, ettei se ollut Ammu-vainaan haamun rauhattomuuden syy:
Ehkäpä asialla oli sorkista riistäytynyt Leilan aikakone? Mutta haamupa tiuskaisi: "Enhän toki ollut rauhaton lainkaan vielä, kun sain siivota laivaa Marthana, erityisesti, kun siivoilusta minut oli jo vapahdettu ja tein sitä perin vapaaehtoisesti. Mutta sitten minut yhtäkkiä pestattiin tänne ammumaan jonkun vielä elossa olevan kantturan haamuna!"
Power-lehmät haukkoivat henkeään (ja olivat imaista haamuparan lakanan sisäänsä): mahtaisiko Kalmo olla kavioineen asialla! Mutta Kalmohan oli vangittu kouluun! Lehmät ryntäsivät utareet viidentenä sorkkana puhelinkoppiin vaihtamaan power-trikoot toistensa ylle.
Anna-Muumi arveli, etteivät pelkät trikoot riittäisi suojelemaan heitä ajan syövereiltä, ja lausuikin taikasanat:
"Hemohes! Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan!"
Tämän voimakkaan loitsun suojeluksessa he eivät ainakaan tiputtaisi enempää silmukoita ajan kutimilta.
Valitettavasti trikoissa oli tilaa vain neljälle (4) sorkalle, joten Anna-Muumi koko olonsa peräti kutistuneeksi. Hän tiesi, ettei hän voisi käyttää lypsytykkiään tässä tilassa. Ja tässä tilassa, ajassa ja paikassa he saapuivat linnan käytäville, jossa suuri musikaaliesitys oli juuri käynnistynyt. "Jos mä oisin sää, häipyisin äkkiää. Hähhähhää."
Mutta Anna-Muumipa oli opettanut ystävänsä, miten haamuoopperassa käyttäydyttiin. Sorkka sorkassa ja käsi sorkassa he lauloivat: "Luonto. On harmoniaa. Luonto. On sinfoniaa. Luonto. On harmoniaa. Laulamme. Rapsodiaa."
Silloin Kalmo-Paavin ääni sinkoutui läpi ajattoman aikamatkaluupin Paavi-Kalmolle. "Käskin haudata ponit, en hauduttaa piirakoita!" Nyt ponilehmät eivät olleetkaan hautautuneet haamujen ja näiden poninsiipien lailla lepattavien hunajaisten lakanoiden alle, vaan viuhahtivat aikamatkaluuppia ympäri ämpäri homopari jahdaten kalmoja maailman sääriin, vaikka heidät oli tarkoitus ajaa maailman napaan.
Napaan asti eivät Power-lehmät kuitenkaan päässet, sillä suojeleva taika ehkäisi heitä aikaluupin läpi putoamasta. Sen sijaan aave tipahti temporaalireiästä, joka pian alkoi sulkeutua. "Oevoevoe," kuului vaikerrus umpeutuvasta ummesta.
"Noinkohan siitä päästiin?" uteli Hellu-Annikki.
Mutta ei, aave lehahti sisään ikkunasta ja kiskaisi lakanan pois Anna-Muumin päältä. "Täällä on kummitus, hän kirkui." Käytävitse kuului poninkavioiden klip-klatus. Onneksi Hellu-Annikki oli viisaasti laatinut käytävälle verkkoansan ja leivänpaahtimen, joitse irvokkaat ponit käristyivät munapalleron ja kamelikasvaimen nahistuneeksi välimuodoksi. Nyt Hellu-Annikki voisi hyvin.
Mutta kauhistuksekseen power-ponilehmät ymmärsivät olleensa eksistentiaalikriisin Pauloissa ja paahtaneet itseään. Onneksi niin tarina kuin ansakin olivat olleet "Under Construction", joten nahistuneet olivat vain power-trikoiden muovisuojat, jotka olivat puhelinhötäkässä jääneet päälle. Nyt olisi käytävä kiinni aaveeseen ja Kalmoon, joka oli kironnut lehmät identiteettiahdinkoon estääkseen näitä hankkiutumasta eroon aaveesta, koska Paavi oli haudutellut Tuulan ripsipiirakoita silloin, kun hänen olisi kuulunut lakanoida ponit.
Hauks vain, ja Anna-Muumi oli kaapannut aaveen helman tiukasti hampaittensa väliin. Siitä vetäen retuutti Anna-Muumi aavetta pitkin linnan kalisevia käytäviä.
"Minne minua viedään?" uteli aave.
"Lypsämöön aariaa laulamaan, näkeehän sen otsikostakin!" totesi Hellu-Annikki Anna-Muumin puolesta, joka ei voinut puhua suu täynnä astraaliruumista.
"Mutta siksihän kummittelin täällä, kun en voi laulaa! Nasaaliporkkana estää aarian ulisemisen kuin täytetty poni mutakantturoiden hauduttamisen!" "Mutta siitäkö vain olikin kysymys!!11!?+?!1" Anna-Muumi hämmästeli. "Toki olisimme sinut heti deporkkanoineet, jos olisimme sen tienneet," tokaisi jo prinsessakin, "kun minuakin se niin tehokkaasti auttoi!"
Pikaisesti deporkkanoidun Ammu-vainaan kunniaksi järjestettiin tietenkin Lypsämössä suuret juhlat, joissa juhlakalu itse sai vihdoinkin esittää aariansa rauhassa uin madame Jenkins konsanaan. Tämä laulun lummelampi sai kuunkin hohtamaan kirkkaammin kromaattisine krumeluureineen ja koko Lypsämö peittyi.